Oletko kiinnostunut myös jalkapallosta?

Salibandy on suomalaisten keskuudessa erittäin suosittu harrastus. Sen puolesta puhuvat edullisuus ja helppous. Marketista löytyvät sisäpelikengät ja edullisimmillaan muutamien kymmenien eurojen maila riittää siihen, että pääsee nauttimaan joukkueurheilun riemusta ja jännittävistä peleistä. Jos salibandyn perusteet ovat vielä vieraat, kannattaa käydä lukemassa siitä lisää Salibandyliiton sivuilta.

Monille urheilu on itse liikunnan lisäksi myös yhteisöllisyyttä – aikaa tuttujen ihmisten kanssa. Harrastuksien kautta saakin usein elinikäisiä ystäviä, joiden kanssa saattaa katsoa vielä vuosienkin jälkeen vaikkapa futisotteluita, tai kenties saattaa jopa käydä pelaamassa kaveriporukalla esimerkiksi futista.

Jalkapallo on salibandyn tapaan helppo ja edullinen harrastus erityisesti nuoremmille junioreille. Lähes jokaisella kylällä on oma urheiluseura, joiden toiminnasta löytyy yleensä ainakin jalkapallojuniorit. Näihin kannattaa lähteä mukaan ehdottomasti, jos jalkapallo sattuu perheen nuorempia kiinnostamaan. Sitä ei koskaan tiedä, jos hänestä kasvaa samalla Suomen seuraava Pukki!

Urheiluun kuuluu olennaisena osana sen myös seuraaminen silloin, kun itse ei ole urheilemassa. Suomessa seurataan paljon jääkiekkoa, ja kesäisin suosikkilajeja ovat jalkapallo ja pesäpallo. Ympäri maailmaa urheilu on lähellä monen sydäntä ja urheilubrändit ovat laajasti tunnettuja. Jos pidät esimerkiksi Liverpoolin tai Manchester Unitedin jalkapallopaitaa, moni tietää heti, mistä on kysymys.

Kannattaminen ei tietenkään ole mitään ilman kunnon varusteita, jotka voit hankkia Supporters Placesta. Meiltä löytää jotain sopivaa jokaisella käynnillä, voimme taata sen. Käy rohkeasti linkin kautta tutustumassa tarjontaamme ja hanki parhaat fanituotteet!